Nartut
Tellu
Stonepile Just Like That, syntynyt 26.8.2007
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FIN49666%2F07&R=4
Tellu on kennelini kantaemo. Persoonaltaan se on ollut aina itsenäinen ja oman arvonsa tunteva. Samalla kuitenkin avoin ja kaikille ystävällinen. Korkeasta iästään huolimatta Tellu on aina valmis leikkimään, etenkin pallopelit ovat mieluisia. Tellulla on myös vahva metsästysvietti, mutta Iän myötä kuulon ja näön heikennyttyä, en voi päästää sitä enää irti metsässä. Fysiikka koiralla pelaa vielä niin hyvin, että hyvien hajujälkien innoittamana, se saattaisi kadota omille teilleen. Nuorena Tellu oli kadoksissa kokonaisen viikon, mutta seniorikoira ei kestäisi enää pitkää karkureissua.
Tellu on pyydystänyt omatoimisesti yhden supikoiran, mutta innostuu yhtä lailla myös jäniksistä, linnuista ja hirvistä kuin myös hiiristä. Tellu on suorittanut konekarhutestin. Se ilmoittaa pedon läsnäolon ja yrittää karkottaa sen pois. Ei kuitenkaan haasta petoa. Riistaviettiä pienempiin eläimiin löytyy runsaasti.
Tellulla on kolme pentuetta, joista ensimmäisestä jäi kotiin Tupu (Kaivomäen Tama Superstar).
Kuva: Ari Ikäheimo, Tmi A-kuva
Tupu
Kaivomäen Tama Superstar, syntynyt 20.12.2009 https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI13490%2F10&R=4
Tupu on luonteeltaan emäänsä pehmeämpi ja rauhallisempi, tarkkailijaluonne, joka ei innostu riehakkaista leikeistä. Iloinen ja utelias terrieri heittää irrallaan ollessaan lenkkiä sinne sun tänne, mutta pitää tarkasti silmällä emäntänsä liikkeitä. Luoksetulo tapahtuu yleensä automaattisesti ja ilman käskytystä. Toisaalta hyvät hajut saattavat saada muutoin niin kuuliaisen koiran umpikuuroksi, joka jälkiä seuratessaan ei välitä emäntänsä liikkeistä tuon taivaallista.
Koiralla on hyvä keskittymiskyky, ja se saattaakin pomppia, tuijottaa ja kaivaa hiiriä, myyriä sekä muita maan möttiäisiä tuntikausia. Tupu on myös hyvin seurallinen. Se hakeutuu mielellään syliin tai kainaloon ja on aivan mahdoton suukottelija.
Tupu on suorittanut konekarhutestin. Testissä koira totesi, että mamma voi ihan itse hoidella pedot, hänen paikkansa on karhun hyökätessä sylissä 😁. Tupun riistavietti on matala, ja kohdistuu lähinnä pieniin haittaeläimiin.
Tupulla on kolme pentuetta, joista kotiin jäivät Milla (Kaivomäen Kamo Milla) ja Kaapo (Kaivomäen Hammaspeikko).
Kuva: Reea Kokko
Milla
Kaivomäen Kamo Milla, syntynyt 10.2.2012 https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI22098%2F12&R=4
Millan luonne on vertaansa vailla, luonnetestitulos 238 p., kaikki osiot plussalla. Tasapainoinen, rauhallinen, ystävällinen ja rohkea narttu on avoin ja kaikkien kaveri. Se tykkää olla kainalossa ja nukkua vieressä. Millaltakin löytyy runsaasti riistaviettiä.
Millalla on neljä pentuetta, joista kotona Sara (Kaivomäen Tequila Sunrise).
Sara
Kaivomäen Tequila Sunrise, syntynyt 26.2.2017 https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI20649%2F17&R=4
Sara on rauhallinen ja kiltti, vaikka kipakkuuttakin löytyy tarvittaessa. Lisäksi se on hyvin itsenäinen ja itsepäinen. Emona Sara on hyvin suojelevainen. Kuten muukin lauma on Sarakin kiinnostunut riistasta, ja lähtee viettien viemänä jos vain tilanne sallii. Luonnetestitulos 95 p., miinuksena pieni toimintakyky ja pieni taisteluhalukkuus.
Mini
Kaivomäen I Believe In Secret Love, syntynyt 3.7.2019
https://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI40655%2F19&R=4
Syntyi kielletyn rakkauden tuloksena kahden sisaren ja veljen pentueeseen. Yhdistelmää ei ollut koskaan tarkoitus toteuttaa korkean sukusiitosasteen vuoksi, mutta äärettömän kiitollisena kohtalolle, että näin tapahtui. Mini jäi kotiin, ja Femma meni sijoitukseen.
Mini on vekkuli kaveri, jolla piisaa rohkeutta, virtaa, iloa ja rakkautta. Kaikessa energisyydessään se on myös hyvin kekseliäs ja toimelias, pieni suuri koira.